torstai 29. kesäkuuta 2017

¯\_(ツ)_/¯

Tuleva entinen anoppi soitti eilen. Puhuttiin pitkään. Ei sorruttu kenenkään solvaamiseen, surtiin vain tilannetta yleisesti ja minä vähän itkeskelin. Siinä puhelun aikana kuitenkin tajusin, miten häikäisevän varmasti olen katsonut ohi ja samalla silitellyt sitä tosiasiaa, että toinen meistä ei vain yksinkertaisesti välitä.

En osaa arvioida, mitä tämä oivallus lopulta tuottaa.

Nyt tuntuu, että helpotus tulee ennen aikojaan. Kokemuksesta silti tiedän, että yhtä hyvin suru voi syvetä ja ahdistus pahentua. Mielessä voi alkaa pyöriä se levy, joka ihan viattomasti vain ihmettelee, mikä ihme on itsessä vikana, etteÄH

Toisaalta ilmassa on sellaistakin henkeä, että paskat. Kun kerran piittaamattomuus vallitsee, asiathan ovat nyt hyvin sekä siellä että täällä: valinnat on tehty – moneen kertaan – ja niiden kanssa eletään.

Näillä mennään eikä taakse katsota, sillä siellä on vain sitä samaa, mitä sinne jäi.

Välinpitämättömyyden voi valita! Ja niin edelleen!

* * *

Tajuan, että kuulostan tahtomattani aika uhmakkaalta, ja se huvittaa minua. Jos käyttelisin teksteissäni hymiöitä, laittaisin niitä tähän rivin.

Tai ehkä sellaisia, joissa kohotellaan olkia, mitä ne ovat, olkioita? FranklymydearIdontgiveadamnioita?

* * *

Viime yön nukuin aika hyvin.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ei otsikkoa

Parisuhteen voi lopettaa aika helposti. Voi täyttää avioerokaavakkeita, voi muuttaa erilleen, voi jakaa tavarat ja sopia raha-asiat. Se on työlästä mutta tehtävissä. Rakkaudesta luopuminen sen sijaan on helvetin vaikeaa eikä kai aina onnistu vaikka järki sanoisi mitä. Paitsi ehkä ajan kanssa.

* * *

Eron hyvät puolet ovat konkreettisia. Ne voi listata ja niihin voi palata, kun epäilyttää. Eron huonot puolet taas – ne ovat sumeita, hämärärajaisia, pakenevat mutta hyökkäävät takaisin rajusti, varoittamatta ahdistuksen kanssa. Keho antaa periksi vaikka olisi missä: kurkkua kuristaa niin että henki salpautuu, vedet nousevat silmiin ja itkun torjuminen sattuu lujaa päähän. Tekee mieli painua kyykkyyn, heijata itseä ja ulista ääneen. Kaupan käytävällä voi kaivaa nenäliinan, teeskennellä nuhaa ja toivoa, ettei kukaan tuttu juuri nyt tule puhumaan mitään. Sitten lähtisi käsistä eikä sellainen käy. Kotona menee kyykkyyn, heijaa itseä mutta ei ulise. Ei ihminen yleensä ulise vaikka mieli tekisi, se on niin teatraalista. Kun kohtaus on ohi, menee ostamaan pesukoneen tai vie roskat, äkkiä ennen kuin seuraava tulee.

Puoliso ei enää ole toi, sitä on väistettävä ja kohdattaessa sille on oltava tyly, että saa tehtyä sen mikä on tehtävä. Etäältä voi olla myötätuntoinenkin, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole. Eikä parempaan pysty, kun itseäkin on säälittävä.

* * *

Ensimmäisenä yönä toisessa asunnossa palelin. Vedin päälleni kirjaimellisesti kaikki mukaan tulleet vaatteet: topin, T-paidan, pitkähihaisen paidan, pellavajakun, pyjamahousut, pellavahousut, kahdet sukat. Peiton päälle heitin viltin ja viltin päälle vielä kylpypyyhkeen. Kaiken sen kankaan sisällä palelin lisää.

Sumeat ja hämärärajaiset ajatukset viluttivat ja valvottivat. Aamu alkoi puoliltaöin.

* * *

Kannan tavaraa ulos ja sisään Ikean kasseissa. Sitä on tietenkin liikaa, aina on kaikkea liikaa. Osa karisee matkalle.

Hajuvesipullossa on jäljellä tuskin havaittava tippa. Sitä en voi heittää menemään vielä, sen mukana menisi

en vain voi vielä siitä luopua.

Onneksi ei ole pakko.

* * *

Sitä aikaa on vielä.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Se siitä

Isä kuoli.

* * *

Kuolema tuli vähän yllätyksenä, vaikka isä oli kolmatta vuotta vanhainkodin dementiaosastolla, jonne hän joutui juotuaan aivonsa tohjoksi. Ehdin jo pelätä, että hän räyhää ja sekoilee siellä maailman mieliharmina vielä kaksikymmentä vuotta ja että lopun lähellä hänet sidotaan sänkyyn letkuihin ja taivastellaan siinä ympärillä, onkohan sillä kipuja, voi voi.

Loppu oli nopea: tavallisen päivän jälkeen isä meni nukkumaan eikä enää noussut.

* * *

Luulisi siis, että tässä tilanteessa olisi ihan luonnollista olla helpottunut ja tyytyväinenkin. Ehei. Nyt pitää surra, perkele.

* * *

Pitää surra ja ottaa itkutahmaista myötätuntoa vastaan, vaikka kaikki selkääntaputtelijat tietävät, että isä oli häijy ihminen, jonka vuoksi lapsuus oli pelossa hiippailua ja pettymystä toinen toisensa jälkeen.

Ja ja ja – –

Olen kirjoittanut tähän rivitolkulla vihaa, jonka olen saman tien poistanut. En sittenkään taida oikein jaksaa vatvoa enää sitä kaikkea kuonaa, vaikka sitä aika helposti tähän valahtaisi. Olkoon.

* * *

Veli sanoi tulevansa katsomaan haudalle, että se varmasti menee sinne ja pysyy siellä. Minä taas toivon, että saan isän mukaan pakattua kaiken sen kiukun, jota häntä kohtaan tunnen. Olen aika väsynyt sitä kantamaan.

* * *

Oli isällä joskus hyviäkin hetkiä, jolloin hän esitteli hyviä puoliaan. Niitä oli vain niin kovin vähän, että niiden vuoksi surut on surtu jo vuosia sitten. Nyt on vain helpotus ja toive siitä, että tämä asia on pian hoidettu loppuun asti.

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus

Annus Horribilis

Tämä vuosi on ollut huono.

Kehno taloustilanne, SSS-hallituksen liikkeet sen "korjaamiseksi" ja ennen näkemättömät pakolaisvyöryt nousevat tietysti pyytämättä mieleen.

Kaikkein eniten minua on kuitenkin ahdistanut se, että tavallisten ihmisten asenteet ja kielenkäyttö ovat viimeisen puolen vuoden aikana muuttuneet todella omituisiksi. Internetissä on kyllä aina ollut hyvä huutaa, mutta siitä huolimatta nykyinen meno alkaa olla käsittämätöntä. Nimittely on lähtenyt käsistä ja kaikenlainen väkivallasta haaveilu ylittää fiktion rajat. Raivo, asenteet ja argumentointi muistuttavat kovasti kännilaumaa jääkiekko-ottelussa. Puoli on valittu, perkele, ja sen puolesta taistellaan KUOLEMAAN SAATANA, vaikka oikeastaan kukaan ei ole pyytänyt eikä etenkään siitä hyödy.

Ilmeisen tavallinen suomalainen työssäkäyvä nainen uhkailee aiheuttavansa työtehtävissään ihmisille vakavia turvallisuusriskejä samanmielisten hurratessa. Europarlamentaarikko julkaisee jatkuvasti rasistisia ja tahmaisen ennakkoluuloisia heittoja, joista hän saa satoja, tuhansia tykkäyksiä ja kiittäviä kommentteja. Kansanedustaja on sitä mieltä, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille, ja seuraavassa hetkessä hänen puolueensa lähtee kuittailemaan lausunnosta älähtäneelle ihmisoikeusjärjestölle. Ja niin edelleen, ja niin edelleen, loputtomiin sekapäistä älämälöä.

Aletaan olla aika lähellä sitä pistettä, jossa olisi paras kiivetä takaisin puuhun. Se että näiden puheiden takana eivät ole vain jotkin yksittäiset sekopäät, on pelottavaa. Se on erityisen pelottavaa, että monen lapsen maailmankuva muodostuu tässä ilmapiirissä.

Näiden ihmisten joukossa on elettävä nyt ja tulevaisuudessa.


* * *

Lemmyn kuolema ei tullut yllätyksenä. Suren sitä kuitenkin paljon enemmän kuin ikinä kehtaan myöntää. Hän oli ikoni nuoruudesta ja kantoi mukanaan paljon kaikenlaista, mitä en ole kauhean innokas analysoimaan. Tuntuu aika typerältä surra joulupukin kaltaisen hahmon kuolemaa, mutta minkäs teet. Lapsuuden sankaruuksiin on vaikea tarttua järjellä.

Motörheadia en saata kuunnella hetkeen, se saa olla nyt hiljaa.

* * *

Annus Mirabilis


Tämä vuosi on ollut hyvä.

Maailmalla on varmasti tapahtunut kaikkea edistyksellistä ja onnellista. Harmillista on se, ettei niistä jää mieleen juuri mitään. Täysin näppituntumalta heitän iloisista asioista esimerkiksi sen, että erilaiset marginaalit – kuten naiset! homot! muut rääpäleet! – ovat saaneet ääntään kuuluviin entistä enemmän. Pikkuhiljaa edistys edistyy. Huikaisevan ilahduttava tapaus oli Saara Särmän ja Congrats, you have an all male panel! -sivuston julkisuus.

On ihanaa ja lohdullista, että näidenkin ihmisten joukossa on elettävä, nyt ja tulevaisuudessa.


* * *

Henkilökohtaisessa elämässäni tämä vuosi on ollut yksi parhaista siitä huolimatta, että siihen sopii parikin kohtalaisen kokoista draamaa, joista toki onneksi selvittiin vain vähäisin henkisin ruhjein – joilla oikeastaan, kun oikein positiivisiksi yllytään, on ollut vahventava vaikutus.

Ton kanssa olemme rimpuilleet ja etenkin nyhjänneet yhdessä yhdeksän vuotta. Parisuhe on nyt hyvällä mallilla ja onnellinen, ihmiset näyttävät viihtyvän siinä kovasti. Alkuvuoden onnistunut asumiskokeilu Budapestissä toteutti pitkäaikaisen haaveen, samaten talouteen heinäkuussa muuttanut pieni terrieri. Ihmisen on vaikea olla draaman ja kaoottisen maailman keskelläkään kovin onneton, jos hänellä on hoivassaan koiranpentu. Tämä saattaa koskea myös aikuisia koiria ja jää toiveikkaaksi nähtäväksi. Haaveita olen kuitannut todeksi myös nypläämällä. Ihan tosi, pitsiä pukkaa! Nyplääminen on juuri niin kivaa kuin kuvittelinkin. Se käy meditoinnista.

Kaikki lapsemme ovat aikuisia, terveitä ja pärjäävät. Talous on niukka ja kiikkerä kuten aiemmin, ja olemme siihen hyvin tyytyväiset. Olen saattanut löytää itsestäni merkkejä selkärangasta. Ainakin yleisesti ottaen olo on vähemmän hutera kuin aiempina vuosina. Esimerkiksi viimein ymmärsin ja hyväksyin, että tällä työkokemuksella ja iällä on ihan turha toivoa työllistyvänsä, ja ilmoittauduinkin sitten yrittäjäkurssille. Ehkä jo ensi keväänä naputtelen kompuutteria ansaintamielessä. Pitäkää peukkuja!

* * *

Pitäkää peukkuja itsellennekin. Maailma on paha, senhän sanoo järkikin, mutta ihmiset, vaikka joskus hoipertelevatkin, ovat lopulta kuitenkin hyviä.

Hyvää uutta vuotta!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Tänään täysin kotona

Olen nyt viikon tehnyt huomioita siitä, millaista on olla takaisin koti-Suomessa. Jotta saisin laajemman kuvan, matkustin haistelemaan merituulta Vaasaan pariksi päiväksi. Matkan syynä oli osittain myös se, etten kyllästyisi Tamper^EIHÄN SELLAINEN olisi edes mahdollista, mitäs minä nyt, Esikoista ja Esikoisen uutta kotia kävin katsomassa.

* * *

Seuraavat huomiot on paiskattu silmilleni, järjestys on mielivaltainen ja sekalainen, kuinkas muuten:
  • Rakastan edelleen leppymättä pyykinpesukonettani, ei ole aika eikä välimatka haalistanut tunteitani. Se on maailman hienoin ja tarmokkain laite. Siinä on jopa jäljellä olevan ajan näyttö!
  • Jälleennäkeminen imurin kanssa oli hyväntuulinen, melkeinpä riemukas. Olen hyvin sekavissa tunteissa tästä. Tämä tuskin tarkoittaa, että tulevaisuudessa olisimme kuitenkaan kovin läheisiä, mutta jonkinlainen alku tämäkin ehkä on.
  • Moccamaster on paras keksintö sitten ydinsukellusveneen.
  • Työtuoli, tuo tuoleista ja istuimista ihanin, odotti työpöydän ääressä tyynenä. Sitä järkkymätöntä tukea, minkä se tarjoaa minulle kiperissäkin tilanteissa, ei voi korvata mikään!
  • Suomessa on valtavasti ihania juustoja. Ihme etteivät kaikki suomalaiset ikään, pituuteen ja sukupuoleen katsomatta paina kahtasataa kiloa. Miten niitä voi olla syömättä muka koko ajan?
  • Samat sanat voileipälevitteille.
  • On kummallista, kun kaikki ympärille kirjoitetut sanat ymmärtää vilkaisulla ja arvailematta. On vähän häiritsevää, kun ihmisten puheet tunkevat korviin. Unkarissa ilmeisesti päläpälä-suodatin meni käytön puutteesta vähän huonoon kuntoon, eikä se vielä ole voimistunut entiselleen.
  • Unkarin flora on huomattavasti humaanimpaa kuin Suomen: nenä on jo viikossa riekaleina ja verenvuotoa sieltä arvatenkin aiheuttaa muukin kuin uusi Tupu, Hupu ja Lupu -hallituskaveritrio.
  • Suomessa, tai ainakaan Tampereella ja Vaasassa, ei haise mikään. Kehno ja laimea on kotimaan tuoksuilmapiiri. Kaipaan Budapestin ominaishajua, joka – ihan tosi – on erittäin miellyttävä ja kotoisa, vaikka varovasti arvioiden se on koostunut ainakin seuraavista: viemäri, kusi, katupöly, pakokaasu, Tonavan kostea tuuli, ruoka, leipomo, hajuvedet ja muu ihan kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tuotteiden tuoksukimara, leikattu ruoho, kukkivat puut ja pensaat, koiranpaska. Se on lämmin ja värikäs ihan niin kuin kaupunkin muutenkin. (No niin, nyt minä sitten taas vetistelen täällä, vaikka ei enää pitänyt.)
  • Vesipullo maksaa R-Kioskilla 1,60 euroa (pantti 0,20 vähennetty). Naurukuolo! Unkarissa samanlainen pullo maksaa noin 13 senttiä. Ovatko suomalaiset tuotanto-, kuljetus-, varastointi- ja työkulut tosiaan 14 kertaa suuremmat kuin unkarilaiset? Eeeh, en usko.
  • Telkkarista näkyy Areena. Onnellista!
  • Illalla myöhään, puolen yön aikaan, on valoisaa. Mielisairasta!
  • Kaikki on kovin helppoa kotona. Tilaa on siitä huolimatta, että pöydät ja lattiat ovat täynnä lajittelematonta postia.
  • Alapesusuihkulle voisin laulaa ylistyslauluja. Ja laulankin! Harmi ettette te kuule niitä.
  • Alkukappaleeseen suoraan liittyen: Pohjanmaa on aina yhtä helvetin pelottava aakee laakee. Salaliitolta vaikuttaa, ettei mobiili-internet toimi siellä, vaikka linkkitornista näkyy toiseen eikä välillä ole laaksoa, ei kukkulaa. Kun Lapuan liike lähestyy, kukaan ei kuule huutoasi.
* * *

Puoli vuotta on pitkä aika olla pois kotoa. Kieltä tai paikallisia tapoja en ole unohtanut, kuten tietysti tapoihin kuuluisi, mutta olin kyllä vähän unohtanut, miten kiva on oma koti. Ensi talvi ollaan kyllä Tampereella.

Varmaankin.

* * *

PS. Valitsemani otsikko tuntui jotenkin kulahtaneelta ja tutkailin asiaa. Näin on. Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten siitä, millaista on olla Tänään osittain kotona.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Diaspora

Blogilista lopettaa toimintansa 1.6.2015. Tämän jälkeen palveluun ei ole enää pääsyä.

* * *

Kuten joku ehkä siellä vielä muistaa – saa olla toiveikas! – aloitin bloggaamisen alkukeväästä 2005. Alkuun kirjoittelin pääsykokeisiin lukemisesta, tyhjäsilmäisen yhteishuoltajan arjesta pikkukylässä, nettideittailusta, vessapaperista ja sangriasta. Aika alkuvaiheessa panin kerran blogin alle – ihan muka vähän vahingossa – dynamiittia ja posautin koko höskän ilmaan. Sain kuitenkin arvostamaltani taholta palautetta, että hullu, niin hyvä blogi. Kirjoita äläkä mieti.

Vähän niin kuin että ole nätti ja hiljaÄH. Eihän ole.

Aika lailla innoistuin siitä ja kirjoitin lisää.

* * *

Sitten aloin –  ihan muka vähän vahingossa – tosissani seurustella, ja taas sai blogi siipeensä. Kuinka paha on ihminen, joka viattoman bloginsa ottaa hengiltä ei vain kerran vaan kahdesti? Ohiammuttu on sitkeämpi kuin Jeesus: jo toinen kuolleista herääminen todistettiin! Jeesuksella on revanssi, ja epäilenkin, että kyllä se sieltä tulee vielä toistamiseen.

(Nyt ei ajatella siellä yhtään Jeesuksen tulemisia. No! Kädet peiton päälle, tai muuten!)

* * *

Viimeisin versio on ollut sitkein ja tylsin. Nämä kaksi ominaisuutta liittyvät universaalisti yhteen. Katsokaa nyt vaikka maratoonareita ja muita pitkän matkan vaeltelijoita. Pelkkää jännettä, ei niistä sudetkaan piittaa.

 * * *

Opiskelua, joskus vähän tuohtunutta politiikkaa ja täysin epäseksikästä hölönpölöä olen tänne lähinnä tuupannut. Ei mitään jänniä paljasteluja eikä kovin henkilökohtaisia juttuja ylipäätään. Tutut lukevat, ja monesta tuntemattomasta lukijastakin on tullut tuttu. Monesti olen ajatellut, että tekisikö hitto kuitenkin hattutempun ja ottaisi blogilta hengen kolmannen, viimeisen kerran. En ole sitten kuitenkaan raaskinnut.

* * *

Tänään tilailin blogilistablogejani lukijaan, ja huokailin. Aika moni suosikkiblogini on päivittänyt viimeksi vuonna 2013. Tilasin ne silti. Monta on poistunut keskuudesta, kuka minnekin. Nyyh! Yhtä erityisen ihanaa blogia haikailen vieläkin, vaikka se on vallan tavoittamattomissa, muilla mailla marjassa. Tilasin kuitenkin Kuulutuksen koulutusohjelman. Se huikenteleva narttu on päivittänyt viimeksi aprillipäivänä 2008. Helpompi on uskovaisen ryömiä neulansilmästä ja Jeesuksen tulla monta kertaa peräkkäin kuin on Kuuluttajan taas tarttua hanuriin ja näppäillä mÄH palata ruotuun, mutta eiköhän se hempukka vielä reissuiltaan jossain vaiheessa notku nurkille. Saa olla toiveikas!

* * *

Monet eivät pitäneet uudesta, nyt jo vanhasta ja lopettavasta, Blogilistasta, ja varmaan syystä. Minä kuitenkin tykkäsin palvelusta aina, ja ikävä tulee. Mistä sitten enää tietää, kuinka moni lukee? Mistä tietää, kuka on hotein, nätein tai kuulein? Mistä enää edes ylipäätään löytää (uusia) blogeja? Blogilistan poismenosta (ja siitä huolimatta) Blogistan ehkä kituu ja riutuu, mutta siinäpähän sitkeytyy jänteväksi. Ei siitä kohta sudetkaan piittaa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Dekadentin paluu

Nyt se sitten alkaa olla käsillä: lähtö kotiin. Paitsi että puolen vuoden jälkeen tämä tuntuu kodilta ja koti, no, toiselta, kaukaiselta kodilta, jonne ei olisi vielä mikään kiire. Ehkä siellä ennen kuolemaa voisi käydä pyörähtämässä, vähän niin kuin menetetyssä Karjalassa (ref. pappa).

En tullut ajatelleeksi ennen matkaa sitä, että kotiutuisin näin helposti ja takaisin lähteminen olisi näin haikeaa. Olen asunut elämäni aikana kuudella eri paikkakunnalla, joista kahdella kaksi eri rupeamaa. Osoitteen olen vaihtanut ja tavarani siirtänyt paikasta toiseen hyvinkin reilut parikymmentä kertaa. Ei tässä mitään uutta ole, tavallista enemmän kirpaisee vain. Syynä on tietysti sekin, että tänne ei pyrähdetä kylään ihan tuosta vain, sunnuntaipäivänä huviajelulla. On ihan mahdollista, että en tule koskaan enää Budapestiin takaisin.

Jos nyt saisin napista painaen valita, pysyisin täällä, tässä. Siitä huolimatta, että seuraavat kaksi kolme kuukautta ovat sietämättömän kuumat eikä asunnossa ole ilmastointia. Siitä huolimatta, että maan poliittinen tilanne on kauniisti sanottuna päin helvettiä eikä ulkomaalaisista tykätä yhtään. Monesta muustakin asiasta huolimatta.

* * *

Ennen tätä rupeamaa minulla oli kunnianhimoinen ajatus siitä, että kirjoitan tämän matkan ylös jonnekin, uuteen blogiin, tähän blogiin, omiin muistiinpanoihin tai edes jonnekin. Ajattelin, että kerron kaikki paikat, joissa olemme käyneet; kuvailen kaikki elämykset, hankaluudet ja yleiset mielialat; yritän kirjoittaa jonkinlaisen selvityksen siitä, mitä on asua Budapestissä puoli vuotta. Ajatukseksi se jäi. Selitykseksi tarjosin ensin sitä, että pikkuläppärini tehot mystisesti katosivat lennolla tänne, mutta en uskonut selitystä edes itse. Työtilani on taas niin kehno, että siinä juuri työpäivän istuu mutta ei muuta. Sen selityksen sentään uskon, ja selkänikin uskoo. (Tämä kyllä tietysti liittyy pikkuläppäriinkin, kuten siellä jo ymmärrettiinkin.)

Suunnittelin myös kirjoittavani yleensä, tekeväni käsitöitä, askartelevani, liikkuvani ja lukevani täällä enemmän kuin kotona. (Miksi, oi miksi, en tajua. Jälkikäteen järki sanoo, että ei tietenkään!)

En ole kirjoittanut täällä olosta juuri mitään ja yleensä yhtään, olen askarrellut vähemmän ja tehnyt käsitöitä paljon vähemmän kuin kotona, sen sijaan olen katsellut televisiota vähintään yhtä paljon ja koska olen juopotellut enemmän kuin kotona, olen luonnollisesti myös liikkunut vähemmän.

Rappio, koulukoti ja *ittu (trad.) olisi varmaan edessä täällä, jos ei tarvitsisi lähteä kotiin.

* * *

Enkä ole ihan varma, olenko ymmärtänyt ja osannut ihan täysin nauttia siitä kesästä, joka täällä alkoi jo muutama viikko sitten.

Varma on, että nautin siitä (perkele) jälkeenpäin kotona, jossa on odotettavissa peräti 12 astetta lämmintä. Sehän on aika tarkkaan puolet siitä, mitä täällä oli tänään.

* * *

PS. Olin jo otsikoida tämän Puolimaailmannaisen paluuksi, mutta sitten tulin vilkaisseeksi, mitä puolimaailmannaisista sanotaan. Höh. Olen liian vanha uskottavasti promiskuiteettiseksi eikä avuillani ole paljon taloudellista arvoa, mikä on tullut ainakin – ilmeisen asiantuntemattomien – rekryjen toimesta todettua.